ArtSense toteutti tarpeisiimme hyvin teemoitetun työyhteisön kehittämisohjelman 2020 aikana. Valmennukset toteutettiin neljän (4) päivän aikana yhdessä ryhmässä potilastyön ja työvuorosuunnittelun tarpeet huomioiden. Valmennustilaksi sopi hyvin Aleksanterin teatterin harjoitussali, jossa olimme uudessa ympäristössä kaikki samalla viivalla.
Valmennusohjelman tavoite
Tavoitteena oli vahvistaa työyhteisökokemusta, sisäistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri ammattiryhmien välillä. Lisäksi haimme joustavaa suhtautumistapaa erilaisiin työtehtäviin muuttuvissa tilanteissa asiakkaan etu kaikessa huomioiden.
Valmennuksen sisältö
Valmennettavia teemoja olivat mm.
- Vuorovaikutus
- Tiimit ja yhteistyö
- Itsensä johtaminen
- Kohtaamiset
- Yhteinen tarina
Kokemuksellinen, taiteen menetelmiä hyödyntävä valmennuskokonaisuus oli tavoitteellista ja kokonaisvaltaista. Se sisälsi paljon käytännön harjoittelua ja sitä tukevaa reflektointia ja teoriaa.
Valmennusten toteutus on ollut puhutteleva, erilainen kuin mihin porukka on tottunut, ja sen myötä rohkeus olla ja osallistua omana itsenään on parantunut.
Mikä muuttui arjessa?
- Opimme tuntemaan toisiamme syvällisemmin ja ymmärtämään paremmin toistemme tarpeita ja työn haasteita
- Suhtaudumme nyt joustavammin erilaisiin työtehtäviin
- Työyhteisöstä on tullut keskustelevampi ja rohkeus ottaa hankaliakin asioita puheeksi on lisääntynyt
- Työilmapiiri on lämpimämpi ja yhteistyö on selvästi lisääntynyt
- Asiakeskeisemmätkin alkoivat muuttaa toimintaansa, vaikka eivät alun perin ajatelleet tarvitsevansa valmennusta
Haimme valmennuksilta aitoa muutosta, jonka myös saimme! Suosittelemme lämpimästi ArtSensea valmennuskumppaniksi!
Meeri Muikku, Toimitusjohtaja, Helsinki Hospital, 2020
Helsinki Hospital lyhyesti
Helsinki Hospital on kirurgian huippuosaajien perustama suomalaisomisteinen lääkärikeskus ja yksityissairaala Bulevardilla. www.helsinkihospital.com