Kirjareflektio / Niina Nurminen 16.12.2019
The ultimate guide to the mental side of peak performance
Pan Books, 1975/2015
Kirjailija: W. Timothy Gallway
On sanottu, että jopa 70 % organisaatioiden muutosprosesseista epäonnistuu. Laji on vaikea, sillä muutoksen tekevät ihmiset. Olemme yleensä hyvin perillä siitä, miten meidän tulisi toimia, mutta mikä meitä estää tarttumasta toimeen? Taidoissa kehittyminen on kiinni paitsi osaamisesta ja oppimiskyvystä, mutta ennen kaikkea mielen pelistä, jota jokainen käy enemmän tai vähemmän itsensä kanssa. Vaikka taitoa olisikin riittävästi, miksi silti epäonnistumme? Sisäinen peli, joka viimekädessä ratkaisee onnistumisemme, vaatii mielen johtamista. Onneksi siinäkin lajissa voi kehittyä ja siitä kertoo Timothy Gallway kirjassaan The Inner Game of Tennis.
The Inner Game of Tennis on paitsi opas, kuinka tulla paremmaksi tennispelaajaksi, mutta myös prosessi, jossa lukija kohtaa suurimman vastustajansa ja toisaalta myös auttajansa eli itsensä. Vaikka kirja avaa mielen monimutkaista peliä ja ajattelun lukkoja suositun urheilulajin kautta, samaa oppimisprosessia voi hyvin soveltaa kaikkeen tavoitteelliseen toimintaan, jossa halutaan kehittyä. Itse en pelaa tennistä, mutta löysin prosessista paljon yhtäläisyyksiä niin teatterin tekemiseen, jousiammuntaan, akrobatiaan kuin coachina ja valmentajana kehittymiseen. The Inner Game of Tennis lisää käytännönläheisesti ymmärrystä siitä, mitä oppivassa mielessä ja kehossa tapahtuu silloin, kun tavoitteena on parantaa suoritusta ja tulla parhaaksi itsekseen, oli laji mikä tahansa.
”It’s not that I don’t know what to do, it’s that I don’t do what I want.”
Mielen peli
Mielen peliä käydään rationaalisen, tietävän ja ajattelevan mielen sekä intuitiivisen, tuntevan ja toimivan kehon välillä. Jotta voimme muuttaa toimintaamme, meidän tulee ymmärtää ensin syy-yhteys kahden eri tavalla ajattelevan minän välillä, joita Gallway kutsuu käsitteillä Minä 1 ja Minä 2. (Self 1 ja Self 2). Tavoitteena on vaikuttaa ajattelutapaan, joka häiritsee ja jopa estää meitä onnistumasta, vaikka meillä olisi kaikki edellytykset päästä huipulle. Kyse on pitkälti siitä, että opimme luopumaan liiallisesta ajattelusta, suorittamisesta ja itsekritiikistä, jotka aiheuttavat turhaa pelkoa, hämmennystä ja huolta. Teatterissa tätä mielen taitoa harjoitellaan vuosia eikä hallinnasta luopuminen, irti päästäminen, ole koskaan helppoa. Jotta oppiminen tapahtuisi mahdollisimman luonnollisesti, on opittava ensin hiljentämään mieli, luottamaan prosessiin ja keskittymään hetkeen, tässä ja nyt. Vain sitä kautta voimme saavuttaa harmonian kahden minän välillä, vapautua liiallisen ajattelun kahleista ja saada koko potentiaalimme käyttöömme.
Neuvot ja ohjeet
Työelämässä olemme tunnistaneet voimakkaan ohjeistusten kaipuun samaan aikaan, kun ihmisiä ohjataan itseohjautuvuuteen. Mahdollisia uskomuksia: kun noudattaa ohjeita, ei voi mennä pieleen tai toisaalta itseohjautuvat ihmiset eivät tarvitse esimiestä? Gallwayn mukaan tarkat ohjeet jopa estävät luonnollista oppimista tenniskentällä, koska pelaaja alkaa keskittyä ohjeisiin sen sijaan, että keskittyisi prosessiin. Ohjeet voivat tarkoittaa myös eri asiaa eri ihmisille. Tietoinen, ohjeistava mieli (Minä 1) ei luota siihen, että intuitiivinen, tunteva mieli (Minä 2) hoitaa homman kotiin ja yrittää siksi kaikin keinoin hallita prosessia järjellä. Kontrollin ja liiallisen yrittämisen seurauksena keho jännittyy ja ylivirittyy, jolloin peli vaikeutuu entisestään ja epäonnistumisen kierre on valmis. Tämä ei tarkoita sitä, että tennispelaaja ei tarvitse valmentajaa tai työntekijä esimiestä, päinvastoin. Tarvitsemme hyvän peilin ja kannustavan esimerkin, jota seurata ja fokuksen mihin keskittyä.
Aivot narikkaan
Rento keskittyminen (relaxed concentration) on luova tila, jossa asiat tapahtuvat luonnollisesti. Heti kun yrität rentoutua, rentous katoaa. Tulos on sama, kun käsket hermostunutta ihmistä rauhoittumaan tai masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni. Huippusuoritusta ei saavuteta rationaalisen ajattelun avulla, koska keskittyneellä mielellä ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä tilaa ajatella hetkessä tapahtuvaa toimintaa eikä varsinkaan lopputulosta. Kaikki ylimääräinen ajattelu on pois läsnäolosta tässä ja nyt. Itse korostaisin vielä sitä, että kahden eri aivopuoliskon yhteistyöllä on paikkansa prosessin eri vaiheissa, ei samaan aikaan. Teatterin termein aivot on heitettävä narikkaan ja näyttämölle mentävä tyhjäpäänä. Aiemmin opittujen asioiden on annettava tapahtua ja luotettava siihen, että näin myös tapahtuu. Roolin ajattelu- ja analysointityö tehdään luku- ja harjoitusvaiheessa sekä esityksen jälkeen, ei silloin kun ollaan näyttämöllä.
Harjoitellessani coachingia olen huomannut, että monen asiantuntijan voimakas rationaalinen ajattelutapa tappaa luovuuden samoin kuin oikein tekemisen tarve, täydellisyydentavoittelu tai suorituskeskeisyys. Miten coach voi auttaa hiljentämään toisen persoonaan vahvasti liittyvää rationaalista lähestymistapaa, jos asiakkaan tavoite on päästää irti, olla luova, joustava ja spontaani? Sessiossa syttynyt innostus omiin ideoihin sammuu nopeasti arjessa, kun järki puuttuu peliin ja sanoo, että ”tyhmä idea, ei kannata yrittää, liian riskialtista”.
Keskittyminen
Harrastin nuorempana japanilaista jousiammuntaa Kyudoa (jousen tie), jossa keskittyminen jokaiseen prosessin työvaiheeseen on tärkeämpää kuin lopputulos, joka on seuraus hyvin tehdystä työstä. Gallway viittaa myös Eugen Herrigelin kirjaan Zen ja jousella ampumisen taito, jossa ajatus onnistumisesta on hylättävä. Aloittelijalle ei anneta kahta nuolta dojolla (ammuntapaikalla) siksi, että hän ei vielä hallitse mieltään eikä osaa suhtautua onnistumiseen ja epäonnistumiseen ilman, että prosessi häiriintyy. Tavoite on tärkeä, mutta tulos on seurausta prosessista.
Onnistuminen ilman ajatusta onnistumisesta
Tenniksen valmentamisessa Gallway ehdottaa yksityiskohtaisten, sanallisten ohjeiden antamisen sijaan keskittymistä malliesimerkin (vrt. tennisopettajan mallisyöttö tai esimiehen esimerkki) seuraamiseen ja havainnointiin. Sen jälkeen on toimittava mielikuvan mukaisesti ja luotettava itseensä (Minä 2), annettava asioiden tapahtua luonnollisesti ja opittava tapahtuman jälkeen mahdollisista virheistä ja onnistumisista. Lopuksi Gallway kehottaa tulemaan tietoiseksi omista havainnoista, joihin liittyvät myös aistit, ja tarkastelemaan niitä ilman kritiikkiä tai arvottamista. Ajatus onnistuminen ilman ajatusta onnistumisesta on hyvin samankaltainen teatterissa, taiteessa ja jousiammunnassa. Se liittyy avoimeen ja lapsenomaiseen mieleen, johon ei kuulu laskelmoiva ajatus lopputuloksesta.
Miten vaalia ihmisen luovaa potentiaalia tässä tuloskeskeisessä ajassa ja yhteiskunnassa, joka ei juuri salli kokeilla, ottaa riskejä ja tehdä virheitä, vaikka ne ovat juuri uudistumisen elinehto? Vai estävätkö uskomuksemme ulkoisista vaatimuksista ottamasta riskejä? Entä omat sisäiset vaatimuksemme, joilla on myös historiansa? Jotta uusia innovaatioita syntyisi ja yhteiskunta uudistuisi, olisi ensin luotava luottamuksellinen maaperä, jossa on mahdollista olla luova ja oppia asioita luonnollisesti. Viime kädessä jokainen johtaa omaa mieltään. Ajattelutavoilla on suora yhteys lopputulokseen riippumatta siitä miten osaavia ja taitavia muuten olemme. Identiteetin tasolle menevä coachaus ja valmennus on kaikkein vaikuttavinta ja samalla vaikeinta.
”One feels as one with the performance and is relatively egoless.”
Palaute ja ego
Kritiikki on itseään toteuttava kierre, josta on luovuttava, koska se aiheuttaa ajattelun vääristymää esim. seuraavasti: yksi huono syöttö -> yksi huono päivä -> huono syöttäjä -> huono tennispelaaja. Minä 2 alkaa elää Minä 1:n ajattelun mukaan ja ihminen omaksuu lopulta huonon tennispelaajan identiteetin, jota on vaikeampi muuttaa. Yksittäisiin tapahtumiin tulee suhtautua neutraalisti kuten ne ovat. Kritiikki, sekä hyvä että huono, synnyttää tunteita, joita on vaikea hallita. Ego on silloin läsnä ja se johtaa helposti egon miellyttämiseen. Epäonnistumiset kuuluvat tennikseen kuten elämään. Niihin voi suhtautua kuin mihin tahansa oppimisprosessiin, ilman arvottamista ja elämää suurempia tunteita. Positiivinenkin palaute voi olla ansa, koska kehut ovat käänteistä kritiikkiä ja manipuloivat mieltä. Gallway palaa havaintojen tekemiseen ilman arvottamista, jolloin tietoisuus itse prosessista lisääntyy.
”Egoless desire to win.”
Tiedän monta näyttelijää, jotka eivät lue teatterikritiikkejä (omiaan), eivät huonoja eivätkä hyviä, koska ne häiritsevät keskittymistä ja ruokkivat egoa. Kriitikon julkinen palaute alkaa vaikuttaa ensi-illan jälkeiseen esitysvaiheeseen ja keskittyminen näyttämöllä voi häiriintyä. Työ ei myöskään määrittele sitä kuka olet ihmisenä. Et ole tennispeli. Hiljennä mieli, unohda ohjeet, keskity luottamaan kehoosi ja toimi. Tennisvalmentajalle Gallway antaa kuitenkin ohjeen: älä keskity korjaamaan virheitä, vaan kiitä aina oppilastasi yrityksestä. Suorituksen jälkeen vahvista vahvuuksia ja tarkista fokusta, jos se on tarpeellista.
Kielen ylivalta
Palautteen antoon liittyy maininta kielen ylivallasta, joka on erityisen kiinnostava. Luotamme helposti siihen mitä joku sanoo, vaikka kieli vain esittää ideoita ja kokemuksia ilman että ovat niitä. Kadotamme kielen kautta helposti yhteyden alitajuntaan ja ihmisen luonnolliseen ja spontaaniin tapaan toimia. T.S. Eliotin runo kuvaa asiaa hyvin runossaan The Hollow Man (s. 53). Tähän liittyen muistan legendaarisen näyttelijän Laurence Olivierin elämänkerrasta kuvauksen, jossa hän onnistui esittämään Hamletin tavalla, joka löi ällikällä niin yleisön, näyttelijäkollegat kuin näyttelijän itsensäkin. Kun samassa kohtauksessa mukana ollut kollega tuli esityksen jälkeen Olivierin pukuhuoneeseen, hän löysi näyttelijän itkemästä. ”Miksi itket?” kollega kysyi. ”Olit huikea! Miten ihmeessä oikein teit sen?” Olivier sai sanottua, että sehän se tässä itkettää, ”kun en tiedä!”. Eräänä iltana hän vain antoi mennä eikä mestarillista suoritusta voinut enää täsmälleen toistaa. Kaavaa ei voi noudattaa, koska kaavaa ei ole.
Minulla on tästä myös omakohtainen kokemus. Pidin 303 iltaa päiväkirjaa Juha Jokelan käsikirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Mobile Horror, jossa minulla oli päärooli. Esitys ajoi minut päähenkilön tavoin lähes burnoutin partaalle. Yritin jäljittää täydellisen esityksen kaavaa siinä onnistumatta. Onnistuminen on paradoksi. Vuosien jälkeen olen tajunnut, että ihminen saa usein lahjaksi sen, mistä on valmis luopumaan.
Kilpailu
Paras anti itselleni edellisten lisäksi oli jakso kilpailusta, jossa kuvataan käytännönläheisesti erilaisia mielen pelejä tenniskentällä (s. 104-). Miten suhtaudut kilpailuun? Tunnistin sieltä oman ajattelumallini ja sain kiinni uskomuksesta, joka ei ole enää pitkään aikaan palvellut alkuperäistä tarkoitustaan. Onko se siis enää tarpeellinen? Ei. Uskomuksista ei ole aina helppo päästää irti, koska tunteet pitävät meitä niissä kiinni.
Peilaus
Kirja toi vahvasti mieleeni myös Teatterikorkeakoulun akrobatiatunnit, joilla onnistumiset ja epäonnistumiset peilasivat usein produktion vaihetta ja mielentilaa. Jos itsellä oli huono jakso harjoituksissa, puolivoltti taaksepäin alkoi olla vaarallista. Akrobatian opettajamme Langry Abdeslam Chellaf ymmärsi mistä oli kyse ja teetti vain harjoituksia, joihin opiskelija oli henkisesti valmis. Vaativa laji saattoi usein myös avata mielen lukkoja ja näyttämöharjoitukset nousivat yllättäen taas uudelle tasolle. Kun näyttämöllä meni hyvin, saattoi yllättää itsensä hyppäämällä vaikka kolmen tuolin yli. Akrobatian tarkoitus teatteriopiskelijoille oli harjoittaa ennen kaikkea suoritusta häiritsevää mieltä, joka piti pystyä hiljentämään niin voimistelumatolla kuin näyttämöllä.
Rohkeus
Mielen pelissä ovat läsnä pelaaja, päämäärä, esteet, pelikenttä (fyysinen tai henkinen) ja motiivi. The Inner Game of Tennis on kunniakas yritys palauttaa kykymme oppia asioita luonnollisesti. Halu muuttaa jotakin itsessämme on avain prosessiin. Voit muuttaa vain sitä mitä haluat muuttaa. Viimekädessä kyse on rohkeudesta: uskallatko voittaa tai hävitä mielen pelin.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kehittää itseään riippumatta siitä onko tennis itselle tuttu laji vai ei. Kyse on ajattelun ja oppimisen kehittämisestä. Tennispelaajille The Inner Game of Tennis saattaa olla jopa vieläkin antoisampi lukukokemus. Se haastaa kovimman vastustajamme, oman mielemme, ja voi nostaa tenniksessä syötönkin aivan uudelle tasolle, jos kantti vain kestää.
”Habits are from the past, there is no need to fight old habits. Start new ones.”
