Suomen parhaat esiintyjät –Myyntikoulutus GSK

Halusimme kehittää organisaatiomme jo hyvät myynti- esiintymis- ja vuorovaikutustaidot vielä paremmiksi. Koska olimme vuosien saatossa kolunneet läpi kutakuinkin kaikki perinteiset valmennusmenetelmät ja palveluntarjoajat, päätimme kokeilla jotain ihan muuta. Mutkan kautta tutustuimme Niinaan, jonka tuore yritys ArtSense teki tuolloin yhteistyötä Teatterikorkeakoulun kanssa. Vedimme 6 kuukauden aikana pienryhmissä läpi 8 päivän ohjelman, johon osallistui GSK:n johtoryhmä, kaikki esimiehet sekä koko kaupallinen organisaatio. Yhteensä lähemmäs 100 henkilöä.

Tulokset olivat erinomaisia. Oli fantastista nähdä jo lähtökohtaisesti hyviä ja kokeneita esiintyjiä, myyjiä ja esimiehiä nostamassa vuorovaikutustaitojaan aivan uudelle tasolle. Teatterin menetelmin Niina tiimeineen pystyi koskettamaan jonnekin syvemmälle mihin perinteiset menetelmät eivät kykene. Taitojen kehittymisen lisäksi, yhteinen ja ainutlaatuinen kokemus hitsasi meidän porukkamme yhteen ja TEAKista tuli käsite joka elää GSK:lla edelleen, 7 vuotta koulutuksen jälkeen.

Harry Råstedt, Toimitusjohtaja
GSK Oy