Järjestimme yhdessä ArtSense Oy:n kanssa työyhteisöpäivän tavoitteenamme saada uusia työkaluja ja eväitä vuorovaikutukseen sekä työyhteisön sisällä että asiakkaidemme kanssa. Tilaisuudelta odotimme eväitä kohtaamisten parantamiseen. Haluamme omalla käyttäytymisellämme parantaa vuorovaikutusta ja saada liiketoimintaamme liittyvät asiat entistä paremmin etenemään kohti yhteisiä tavoitteita.
Yhden tilaisuuden vaikutukset ovat tietenkin rajalliset, mutta se antaa kipinän muutokselle. Tästä voi kasvaa isompikin roihu. Vaikutusta voisi kuvata kuin hitsisauman pätkänä tähän kokonaisuuteen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen. Henkilökohtaisesti yllätyin positiivisesti siitä, miten hienosti joka ikinen porukastamme lähti toimintaan mukaan.
Valmennus antoi uskoa siihen, että kyseistä menetelmää jatkossa hyödyntämällä voimme saada positiivisia ja pysyviä muutoksia aikaiseksi. Näiden muutosten myötä myös liiketoiminnastamme tulee toivottavasti hauskempaa ja kannattavampaa.
Jarno Soinila
Head of Design & Engineering
Meyer Turku Oy