”70 tuntia viikossa ei riitä. Ton porukan motivaatio ei riitä, vaikka tavoitteet on ihan selvät. Tää on kuin polkis pyörää ilman ketjuja.” Tältä näyttää merkittävän kansainvälisen projektin johtoon nimetyn Mikan elämä.

Näyttelijä Niina Nurmisen ohjaama ja huippunäyttelijöiden tähdittämä elokuva, Pomomissio, kertoo ihmisten johtamisesta, työn merkityksestä ja muuttuvasta identiteetistä isojen muutosten keskellä.

”Ajatus Pomomissiosta syntyi, koska aihe on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävä”, sanoo Sitran työn tulevaisuuden haastelähettiläänäkin ollut Nurminen. ”Elokuva on vaikuttava taidemuoto, joka toimii johtamisen kehittämisen työvälineenä.”

Elokuvan päähenkilö Mika on tuore esimies, joka saa elämänsä tilaisuuden. Hän valmistautuu esimiestehtäväänsä lukemalla uusimmat johtamisoppaat ja muuntautumalla esikuviensa kaltaiseksi businessatleetiksi. Tehtävä pakkovoiton edessä osoittautuu kuitenkin liian raskaaksi toteuttaa yksin ja kaulus alkaa kiristää. Miten selvitä paineiden keskellä, kun edes selvät tavoitteet ja osallistava ideointi eivät tunnu motivoivan tiimiä?

Pomomissio on ajankohtainen ja realistisuudessaan puhutteleva kuvaus työelämän haasteista. Miten saada ihmiset mukaan kehittämään uutta? Ylhäältä johtaminen ei enää toimi, mutta mitä sen tilalle? Visiosta on helppo puhua, mutta miten tehdä siitä tunnetasolla merkityksellinen?

”Kun vanhat mantrat eivät enää riitä, on löydettävä uusia tapoja esimiestyön ja työyhteisöjen kehittämiseen”, ArtSensen toimitusjohtaja diplomi-insinööri Kimmo Huhtimo kuvaa Pomomission tarkoitusta. ”Meillä on jo vahvaa näyttöä taiteilijoiden osaamisesta uudistustilanteiden läpiviennissä. Valmennuksiin yhdistettävä elokuva antaa tähän yhä vaikuttavampia mahdollisuuksia.”

Pomomissio yhdistää työyhteisövalmennuksista saatuja kokemuksia ja johtamisen osaamista, elokuvaa sekä teatteria tavalla, jollaista ei ole ennen nähty.

LEHDISTÖKUTSU Pomomissio-elokuvan ensi-iltaan

Aika: keskiviikkona 22.3. klo 17-19
Paikka: Kino Andorra, Eerikinkatu 11

Pressin ilmoittautuminen ja haastattelupyynnöt ma 20.3. mennessä: Press & PR d’Oro, tiedottaja Sirkka Siiskonen, info@doromediapalvelu.com, puh. 040 841 8677

Lisätietoja: Niina Nurminen, Luova johtaja, p. 050 327 6603, niina.nurminen@artsense.fi
Kimmo Huhtimo, Toimitusjohtaja, p. 040 131 6628, kimmo.huhtimo@artsense.fi
www.artsense.fi

 

Pin It on Pinterest